Lomalaisen kasvio

100 Punaoranssikukkainen puu Arbutus unedo lännenmansikkapuu strawberry tree, madrone Läntinen Välimeri ja Irlanti Ikivihreä pensas, pieni puu 3‒4,5 m (jopa 9 m) Kaarna on tumman harmaanruskea, melko kuituinen ja kuoriutuva. Pienemmissä oksissa on punertava sävy. Syksyisin valkoiset tai vaaleanpunertavat kuk- katertut yhdessä edellisen vuoden marjojen kanssa muodostavat kauniin kontrastin tummaa lehdistöä vasten. Lehdet ovat päältä kiiltävät ja tummanvihreät, 5‒10 cm pitkät ja 2‒3 cm leveät ja sahalaitaiset. Kel- lomaiset, läpimitaltaan 4‒6 mm kukat muodostavat 10‒30 kukan kukintoja syksyllä. Mehiläiset pölyttä- vät kukat. Punertava, läpimitaltaan 1‒2 cm marja on syötävä, mutta ei erikoisen hyvänmakuinen. ”Une- do” merkitseekin ”yhden syön”. Linnuille marja kuitenkin kelpaa hyvin ja hunaja- kasviksi. Marjoista tehdään myös hilloja, juomia ja liköörejä kuten portugalilainen medronho, eräänlai- nen vahva brandy. Mansikkapuuta kasvatetaan koristekasviksi taimi- tarhoilla. Silloin kun se kasvatetaan puuksi, alimmat oksat ja juuriversot poistetaan. Kasvia näkee myös pensasaitoina. Kasvi viihtyy hyvinojitetussa taval- lisessa puutarhamaassa eikä vaadi vähäkalkkista kasvupaikkaa, toisin kuin kanervakasvit yleensä. Ericaceae kanervakasvit Diospyros kaki kaki (kakiluumu, persimon, sharon) kaki, persimmon, Japanese persimmon Itä-Aasia Kesävihanta puu, 10 m Kreikkalaiset kutsuivat tätä “jumalten hedelmäksi.” Useampi Diospyros -suvun laji tuottaa maukkaita hedelmiä. Herkullisten hedelmiensä vuoksi viljel- tyä kakia ei ole missään luonnossa, vaan se on kehittynyt viljelyn myötä. Puu on myös koristeellinen pyöreine latvoineen ja kiiltävine lehtineen. Kukka on kellertävä, neli- teräinen ja 3 cm leveä. Hedekukat ovat yleensä kolmen kimpuissa. Hedelmä on syötävä, oranssi, hieman litistynyt marja. Siinä ei yleensä ole sieme- niä. Yksi puu voi tuottaa useita kymmeniä kiloja hedelmiä vuosittain. Lehdet ovat suuria ja nahkeita, kiiltäviä, 10‒20 cm pitkiä, tummanvihreitä ja teräväkärkisiä. Syys- väri on punertava. Ebenaceae eebenpuukasvit

RkJQdWJsaXNoZXIy MzYyOTE=